11.5.2016

Maria Suominen

”Olen kesäkuussa 21 vuotta täyttävä perusporilainen. Tällä hetkellä opiskelen ensimmäistä vuotta Kuortaneen urheiluopistolla liikuntaneuvojaksi. Opiskelun ja pesäpallon ohella tykkään käydä pelailemassa tennistä ja viettää aikaa kavereiden […]
11.5.2016

Minttu Vettenranta

”Olen joukkueen 18-vuotias junnu ja kotoisin Porista eli olen myös Pesäkarhujen kasvatti. Viime kaudella pääsin jo kokeilemaan taitojani Superpesiksessä ja nyt tulevana kesänä lähteekin käyntiin ensimmäinen […]
11.5.2016

Eveliina Tuominen

”Olen 18-vuotias tyttö Porista, tulen liikunnallisesta perheestä ja palloilu on ollut aina veressä. Koulut minulla on vielä kesken ja lukion viimeinen vuosi starttaa osaltani syksyllä. Pesäpallon […]
11.5.2016

Tilda Tuomi

”Hei, olen Tilda Tuomi, 19-vuotias paljasjalkainen porilainen ja Pesäkarhujen oma kasvatti. Joukkueessa minut tunnetaan nimellä Tille. Olen se pelaaja, jonka ääni kuuluu kaarelta katsomoon asti. Räpylä […]
11.5.2016

Milla Lindström

”Tämä raahelaislähtöinen kirmaaja alkaa olemaan varmaan aktiivisesti pesistä seuraavalle porilaisyleisölle tuttu kasvo seitsemännen kauden alkaessa karhupaidassa. En varmasti ole se näkyvin persoona pelikentällä, mutta olen aina […]
18.3.2016

B-tyttöjen Halli-SM Lapualla nyt viikonloppuna

Ennakko: Tyttöjen halli-sm Lapualla Pesäkarhujen b-tytöt matkaavat viikonloppuna Lapualla järjestettävään tyttöjen superpesiksen halli-sm lopputurnaukseen. Porilaisten ensimmäinen peli starttaa lauantaiaamuna jo klo 8.00 kotijoukkue Lapuan Virkiää vastaan. Lopputurnausta edeltävänä […]
24.1.2016

Pesäkarhujen B-tytöt alkuturnauksen lohkokakkosia

Lauantaina pelattiin Porissa tyttöjen superpesiksen Halli-SM alkuturnaus, josta irtosi Pesäkarhujen B-tytöille lohkon kakkossija. Mukana olivat porilaisten lisäksi Pöytyän Urheilijat, Rauman Fera sekä Helsingin Roihu. Sairasteluista ja […]
19.1.2016

Tyttöjen Superpesiksen Halli-SM-alkuturnaus lauantaina Porissa

Lauantaina 23.1. otellaan neljän Tyttöjen Superpesisjoukkueen välillä Halli-SM-karsintaturnaus Porin Karhuhallissa. Turnauksen panoksena on jatkopaikka Halli-SM-finaaliin Lapualle. Vastakkain ovat päivän aikana Pesäkarhujen emännöimänä Rauman Fera, Roihu Helsingistä […]
3.9.2015

Hetki kyynelille; B putosi välieristä

Porilaisittain tyypillisesti oli paikalle saapunut suuri määrä yleisöä eilen keskiviikkona katsomaan ja kannustamaan B-tyttöjä heidän tiellään kohti Tyttöjen Superpesiksen välieriä. Yhdestä voitosta oli kiinni ja kaikki […]