Esittely
Olen valkolakkia vaille valmis ylioppilas Kankaanpään Yhteislyseosta, mutta alkamassa on jo neljäs kesäni Pesäkarhuissa ja naisten Superpesiksessä. Keväällä yo-kirjoitusten jälkeen olen treenaamisen ohella toiminut biologian opettajan sijaisena Kankaanpään yläasteella. Ja vaikka ikää onkin kertynyt mittariin vuoden verran lisää, junnumaisen höntyilyn taito ei ole päässyt unohtumaan. Innolla jo odotan tulevaa pesiskesää sekä kotikentän mahtavaa tunnelmaa!
Kankaanpään Majuttarista Pesäkarhuihin siirtynyt Tiia Peltonen (synt. 2004) on etevä nuori pelaaja joka on lyhyestä Superpesisurastaan huolimatta onnistunut jo voittamaan Suomen mestaruuden Pesäkarhujen riveissä kaudella 2021. Hänet palkittiin myös pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana samana vuonna.
Peltosen kummiyrityksenä toimii Erku Oy. Perheryityksenä toimiva Erku on palvellut asiakkaitaan jo 50 vuoden ajan Satakunnan alueella ja onkin ainoa paikallinen ja kotimainen autolasien erikoisliike. Ammattitaitoiset ja kokeneet työntekijät hoitavat tuulilasien korjaukset ja vaihdot sekä ilmastoinnin täyttöhuollot, oli kyseessä sitten henkilö- tai kuorma-auto. Erkulta saat myös ikkunalasien tummennukset sekä kameralasien kalibroinnit Hella Gutman CSC diagnostiikan avulla.
Itä-Länsi: 2022
Itä-Länsi B-tytöt: 2021
Vuoden tyttöpesäpalloilija: 2021