11.5.2016

Venla Rapila

”Sisäpelissä olen rooliltani etenijä-vaihtaja ja ulkopelissä koppari, joka taitaa molemmat puolet. Tulevalla kaudella palaan takasin ”tutummalle” 3-puolelle ja pyrin tuomaan sisäpeliini monipuolisuutta. Pesäpallon ulkopuolisessa elämässä olen […]
11.5.2016

Maria Suominen

”Olen kesäkuussa 21 vuotta täyttävä perusporilainen. Tällä hetkellä opiskelen ensimmäistä vuotta Kuortaneen urheiluopistolla liikuntaneuvojaksi. Opiskelun ja pesäpallon ohella tykkään käydä pelailemassa tennistä ja viettää aikaa kavereiden […]
11.5.2016

Minttu Vettenranta

”Olen joukkueen 18-vuotias junnu ja kotoisin Porista eli olen myös Pesäkarhujen kasvatti. Viime kaudella pääsin jo kokeilemaan taitojani Superpesiksessä ja nyt tulevana kesänä lähteekin käyntiin ensimmäinen […]
11.5.2016

Eveliina Tuominen

”Olen 18-vuotias tyttö Porista, tulen liikunnallisesta perheestä ja palloilu on ollut aina veressä. Koulut minulla on vielä kesken ja lukion viimeinen vuosi starttaa osaltani syksyllä. Pesäpallon […]
11.5.2016

Tilda Tuomi

”Hei, olen Tilda Tuomi, 19-vuotias paljasjalkainen porilainen ja Pesäkarhujen oma kasvatti. Joukkueessa minut tunnetaan nimellä Tille. Olen se pelaaja, jonka ääni kuuluu kaarelta katsomoon asti. Räpylä […]
11.5.2016

Milla Lindström

”Tämä raahelaislähtöinen kirmaaja alkaa olemaan varmaan aktiivisesti pesistä seuraavalle porilaisyleisölle tuttu kasvo seitsemännen kauden alkaessa karhupaidassa. En varmasti ole se näkyvin persoona pelikentällä, mutta olen aina […]
11.5.2016

Emilia Harjunen

”Olen Emppu, kesällä 24-vuotta täyttävä joukkueemme 2-koppari. Olen pelannut pesäpalloa 15 vuotta, josta viisi vuotta Superpesistä. Olen kotoisin Porista ja valmistun alkukesällä terveydenhoitajaksi Vaasasta. Vapaa-ajalla tykkään […]
10.5.2016

Satakunnan Brändituote ja Pesäkarhut yhteistyöhön

Pesäkarhut ja Satakunnan Brändituote ovat sopineet kolmivuotisen yhteistyökumppanuuden. Nuoren yhteistyön ensimmäisenä näkyvänä hedelmänä on tänään julkaistu Pesäkarhujen uusi fanituotemallisto ja verkkokauppa! Brändituotteen yhteistyökumppanuuden johdosta Pesäkarhuille on […]
7.5.2016

Raportti: Pesäkarhut-Vihti

Pesäkarhut – Vihti Pallo 1-0 (1-0, 2-2) Pesäkarhujen ja Vihdin Pallon kohtaaminen Porissa oli ennakoitua tasaisempi vääntö, joka ei tarjonnut paikalle saapuneelle yleisölle paljoakaan sirkushuveja. Tilanteita […]