Pesäkarhut ry:n johtokunta on päättänyt luopua Tenavaleirin järjestämisestä Porissa 3. – 7.7. välisenä aikana. Pesäpalloliiton johtokunnan määrittelemä leiripassin hinta on riittämätön niihin järjestämisen kustannuksiin nähden, jotka Porissa muodostuu, eikä Pesäkarhut katso siten mahdolliseksi järjestää taloudellisesti kannattavaa leiriä Porissa kesällä 2023.
– Harmillista, että joudumme tekemään kipeän päätöksen ja menetämme näin Porista yhden merkittävän kesän tapahtuman, sekä sen tuoman taloudellisen vaikutuksen, kommentoi Pesäkarhujen puheenjohtaja Vesa Saine.
Saine arvioi leirin perumisesta alueen elinkeinoelämälle aiheutuneiden tappioiden olevan arviolta noin 1,4 miljoonaa euroa. Pesäkarhujen osalta päätökseen vaikutti myös tietämättömyys ja ohjeistuksen puute siitä, miten kaupungin kouluja voidaan käyttää leirin majoituksissa.
Tenavaleiri on tarkoitettu E-ikäisille eli 10–12 -vuotiaille pelaajille. Toteutuessaan leiri olisi tuonut Poriin viikoksi lähes 2000 nuorta pesäpalloilijaa ja heidän perheitään.
Lisätiedot:
Pesäkarhujen puheenjohtaja Vesa Saine
0500 852 575