Joukkueet on julkaistu pesäpallon naisten 59. Itä-Länsi-otteluun, joka pelataan Porissa 7. elokuuta. Vaikka kokoonpanoissa on runsaasti kokemusta, myös kuusi ensikertalaista on valittu mukaan. Erityisen hienoa on päästä pelaamaan Itä-Länsi-ottelu omalla kotikentällä. Pesäkarhuista tämän kunnian saavat Emilia Itävalo, Henna Juka, Emilia Linna, Kaisa-Maija Rosvall ja Minttu Vettenranta sekä jo kuudennessa Itä-Lännessään hallitseva lyöjäkuningatar Susanna Puisto.
Myös Jyväskylän Kirittäristä on valittu kuusi pelaajaa arvo-otteluun. Heistä kentän kokenein arvo-ottelija on yleisön äänin paikkansa Idän joukkueeseen lunastanut Emma Körkkö, joka pelaa jo kahdeksatta kertaa naisten Itä-Lännessä, kolmen Liitto-Lehdistö-ottelun ja neljän tyttöjen Itä-Lännen lisäksi. Superpesisurallaan myös Viinijärven Urheilijoita ja Rauman Lukkoa edustaneelle Eeva Mäki-Maukolalle Itä-Länsi-edustus on uran kuudes.
Mäki-Maukolan tavoin Kirittärissä kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta voittanut Laura Toikkanen saa vihdoin ansaitsemansa kutsun Itä-Länteen. Porin Itä-Länsi on Toikkaselle uran ensimmäinen aikuisten arvo-ottelu.
Lännen joukkueeseen yleisö äänesti Lapuan Virkiän Janette Lepistön, joka on superpesisdebyyttinsä jälkeen pelannut kaikki mahdolliset arvo-ottelut. Joukkuekaveri Essi Kylli on vastaavasti mukana jo seitsemännessä naisten Itä-Lännessään.
Sarjanousija Roihuttaret Helsingistä saa kakkospelinjohtajan Tommi Nevalan lisäksi kaksi pelaajaansa naisten arvo-otteluun. Superpesisdebytantti Camilla Höglund on pelannut urallaan tähän saakka vain kuluvan kauden 12 pääsarjaottelua, mutta erinomaiset otteet tuovat kutsun Idän joukkueeseen. Samoin lyöjätilaston kärkikymmenikköön murtautunut jokeri-iskijä Teea-Kaisa Vikiö debytoi arvo-ottelussa. Vikiö oli ennen tätä kautta pelannut vain kuusi superpesisottelua.
Camilla Höglundin, Laura Toikkasen ja Teea-Kaisa Vikiön lisäksi Itä-Lännen ensikertalaisia ovat Kempeleen Kirin Essi Kesti, Lapuan Virkiän Inka Ronkainen sekä vielä B-tyttöikäinen Seinäjoen Maila-Jussien Saaga-Angelia Raudasoja.
Katso kaikki Itä-Länsi valinnat osoitteesta superpesis.fi.
Naisten 59. Itä-Länsi-ottelu pelataan Porissa lauantaina 7.8. kello 14.00 alkaen ja miesten 86. Itä-Länsi-ottelu kello 18.00 alkaen. Liput myy Ticketmaster Suomi.
Naisten Itä-Länsi-ottelun Lännen joukkueessa pelaavat Pesäkarhut:
Hyväntekeväisyysshekkejä 24.7. ottelussa oli vastaanottamassa KRIS Satakunnan toiminnanjohtaja Minna Wahlman ja naistyön koordinaattori Mari Jylhä sekä Satakunnan lasten ja nuorten harrastusrahaston puolesta Kata Alastalo. Lahjoituksen luovutti Pesäkarhujen kapteenisto sekä puheenjohtaja Vesa Saine.