Pesäkarhujen huolto- ja valmennustiimissä nähdään ensi kaudella tuttujen hahmojen lisäksi uusia sekä “vanhoja uusia” kasvoja. Pelinjohtaja Jussi Haapakosken parina pelinjohdossa jatkaa Seppo Arbelius ja lajivalmentajaksi palaa sekä Pesäkarhujen pelaajille että faneille tuttu Joni Järvinen.
– Meillä on hyvä staff jälleen kasassa. Seppo jatkaa tutussa roolissaan, mikä on erittäin tärkeä asia niin minulle, kuin myös pelaajille valmennukseen ja peliin. On myös todella hienoa, että Joni palaa takaisin Pesäkarhuihin ja tuo omaa näkemystään valmennukseen, Haapakoski kiittelee.
Naisten fysiikkavalmennuksesta vastaa tänäkin vuonna viime kaudella joukkueen matkaan hypännyt Athletican Olli Koskinen ja fysioterapiasta sekä hierontapuolesta pitää huolen Elixir Fysio ja Tuomas “Pupi” Puisto.
– Fysiikkapuoli on huippukäsissä, Arbelius iloitsee ja jatkaa, – Huoltopuolella Marko Pihlajamäki hoitaa tehokkaasti ja täsmällisesti hommia ja toisen huoltajan paikkaan on ollut valtavasti kiinnostusta, joten huoltosektori on myös rakentumassa hyvin.
Valmennuspuolen suurin muutos tapahtuukin mentaalivalmennuksen saralla, johon on luvassa mielenkiintoista uudistusta Jaakko Välimaan astuessa puikkoihin. Välimaalla on 20 vuoden kokemus urheilun parissa niin seurajohtamisesta, kuin urheiluvalmennuksesta. Välimaalla onkin siis vahva tietämys joukkueen dynamiikasta, arjen johtamisesta sekä siitä, millaiset tekijät mahdollistavat huippusuoritukset pitkällä aikavälillä.

– Viime vuosien aikana olen syventynyt psyykkiseen valmennukseen ja tämä osa-alue on avannut minulle äärimmäisen tärkeän näkökulman urheilijan hyvinvointiin ja kehittymiseen, Välimaa kertoo, – Tuon Pesäkarhuille mukanani yhdistelmän pitkää käytännön kokemusta urheilun parissa, sekä vahvaa psyykkisen valmennuksen osaamista.
Välimaan tavoitteena on olla sekä pelaajille että valmennustiimille aidosti läsnä arjessa, niin onnistumisten kuin haastavienkin hetkien keskellä ja rakentaa ympäristöä, jossa jokainen voi kasvaa, kehittyä ja löytää omat vahvuutensa.
– Lähestymistapani keskiössä ovat yksilöllinen psyykkinen tuki, selkeät mentaaliset työkalut sekä joukkueen yhteisen psyykkisen identiteetin vahvistaminen, Välimaa kuvailee, – Pesäkarhut on seurana täynnä intohimoa, ammattimaisuutta ja vahvaa yhteisöllisyyttä. Odotan suurella innolla, että pääsen lisäämään oman osaamiseni tähän kokonaisuuteen. Uskon, että kun psyykkinen puoli on kunnossa ja luottamus joukkueessa vahva, kentällä voi syntyä jotain todella erityistä.
Pesäkarhuilla onkin jälleen kerran kasassa erittäin kilpailukykyinen joukkue ammattitaisoisella huolto- ja valmennustiimillä. Joukkue uudistui syksyn aikana ja pelinjohto odottaakin uusien vastuunkantajien esiinmarssia ja vinkkaa, että tuttuja kasvoja saattaa löytyä uusilla, mielenkiintoisilla pelipaikoilla…
– Henki joukkueessa on hyvä ja luotan meidän ammattitaitoomme ja valmennusprosessiimme vahvasti. Uskon, että saadaan taas huippujengi rakennettua, Arbelius summaa.
Haapakoski toteaa, että kun hyvän harjoittelukauden jälkeen päästään pelaamaan ja toteuttamaan peliä käytännössä, saadaan sekä pelaajien että valmennustiimin rooleja tarkennettua ja taktiikoita hiottua hallikauden aikana erinomaisin tuloksin.
Ensimmäistä kertaa joukkueen pelikuntoa päästäänkin koettelemaan jo tammikuun 10. päivä Tammi Cupissa. Pesäkarhujen Talvisuperin ottelut alkavat viikkoa myöhemmin vierasottelulla Helsingin Roihuttaria vastaan.