Kaudella 2023 alkanut yhteistyö Olmarin kanssa saa jatkoa myös tällä kaudella. Porin ja HaminaKotkan satamissa toimiva yritys tarjoaa kattavasti logistiikkapalveluita, joihin kuuluu muun muassa lastinkäsittely, varastointi sekä nosturi- ja varustamopalvelut.
– Vaikka globaali tilanne tällä hetkellä on hieman haastava ja vaikeasti ennustettava, olemme onnistuneet säilyttämään pääasiakkuutemme ja jopa viriteltyä hieman uusia juttuja, kertoo Olmarin Juhana Köykkä.
Köykän mukaan sahatavaraliikenne on ollut koko kevään pirteää ja myös biopolttoaineidenkäsittelyt ja varastoinnit ovat työllistäneet satamassa.
– Kahteen uuteen, isoon Sennebogen-mobiilinosturiin investointi on yksi viime aikojen merkittävimmistä tapahtumista. Sähkökäyttöiset nosturit saadaan viimeistään heinäkuussa täyteen toimintaan, Köykkä kertoo, – Toinen on pyörillä liikkuva mobiilinosturi, joka pystyy operoimaan ympäri satamaa eri laiturialueilla. Toinen tulee kiskoille ja palvelee lähinnä bulk-liikennettä. Muualla Suomessa ei ole käytössä näin suurta laitetta, henkilöstö- ja kunnossapitomme on päässyt kuitenkin etukäteen tutustumaan laitteiden käyttöön keski-Euroopassa.
Porin satama on investoinut myös uuteen peräporttipaikkaan, joka mahdollistaa Roll-on/Roll-off -alusten käsittelyn, joista lasti ajetaan pyörillä ulos aluksen perästä tai keulasta. Köykkä kertoo, että säännöllisen linjaliikenteen käynnistämiseksi on tehty kovasti töitä ja haettu sopivaa varustamokumppania. Uusi peräporttilaituri lisää vaihtoehtoja eri lastimuodoille.
– Peräporttipaikka on myös huoltovarmuuden kannalta tärkeä investointi. Porin Sataman uusi peräporttilaituri on kiistatta Suomen modernein ja hienoin peräporttilaituri, Köykkä kehuu.
Olmar työllistää Porissa noin 100 henkilöä ja satamassa käy päivittäin töissä noin 200 henkeä. Tarvittaessa satamissa hyödynnetään myös tilapäistyöntekijöitä, jotka ovat saaneet asiaankuuluvan perehdytyskoulutuksen. Köykän mukaan ammattitekijöitä on tällä hetkellä melko haastavaa saada.
– Oppisopimus on yleisin reitti esimerkiksi ahtaajan työhön, Köykkä valaisee, – Edellisellä kurssilla meillä oli viitisentoista opiskelijaa, joista kymmenkunta jäi meille töihin. Kiinnostusta alaan on siis selvästi olemassa. Satamatyö on kuitenkin melko fyysistä, mikä osaltaan asettaa tiettyjä rajoitteita.
Pesäkarhujen kanssa tehtyyn yhteistyöhön Olmar ja Köykkä on erittäin tyytyväisiä. Köykkä toteaa kesälajeista erityisesti naispesäpallon olevan mielenkiintoista seurattavaa ja peleissä on aina hyvä tunnelma.
– Toivotamme kovasti tsemppiä kauteen ja aurinkoisia pelipäiviä!