Pesäkarhut on porilainen pesäpallon erikoisseura. Pesäkarhujen naistenjoukkue on pelannut yhtäjaksoisesti Superpesiksessä kaudesta 1996 lähtien saavuttaen 2000- luvulla 18 SM-mitalia, viimeisimpänä Suomen mestaruuden kaudella 2021. Pesäkarhut on Pesäpalloliiton suurin jäsenseura ja Suomen seuratuin naisten seurajoukkue sekä naispalloilun vahvimpia urheilubrändejä.
Pesäkarhuissa on myös vahva juniori- ja harrastepuoli. Seura on panostanut merkittävästi huippu-urheilun lisäksi juniori- ja matalankynnyksen harrastustoimintaan. Pesäkarhut liikuttaa 700 harrastajaa taaperoista aikuisiin matalalla kynnyksellä ja laadukkaalla toiminnalla.
Nykyisen junioripäällikkömme siirtyessä uusiin tehtäviin haemme päätoimista junioripäällikköä vastaamaan seuran harraste- ja junioritoiminnan operatiivisesta arjesta sekä toiminnan kehittämisestä.
Junioripäällikön tehtäviä ovat:
Odotamme hakijalta hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä käsitystä urheiluseura-, yhdistys- tai muusta vapaaehtoistoiminnasta. Junioripäälliköllä tulee myös olla kykyä johtaa asiantuntijoita ja vapaaehtoisia sekä kehittää toimintatapoja. Työtehtävät edellyttävät mahdollisuuden työskennellä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Eduksi luetaan lajituntemus, viestinnälliset taidot ja liikunta-alan ja/tai kaupallisen alan koulutus.
Työsuhde on kokoaikainen, erikseen sovittavilla ehdoilla.
Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoiveineen vastaanottaa Saara Lindblad, saara.lindblad@gmail.com. Hakuaikaa on perjantaihin 31.12.2021 asti. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Tiedustelut Pesäkarhut ry:n puheenjohtaja Vesa Saine puh. 0500 852 575 ja varapuheenjohtaja Saara Lindblad puh. 044 502 4969.
Hyväntekeväisyysshekkejä 24.7. ottelussa oli vastaanottamassa KRIS Satakunnan toiminnanjohtaja Minna Wahlman ja naistyön koordinaattori Mari Jylhä sekä Satakunnan lasten ja nuorten harrastusrahaston puolesta Kata Alastalo. Lahjoituksen luovutti Pesäkarhujen kapteenisto sekä puheenjohtaja Vesa Saine.