(kuva: Topi-Aleksi Lohiranta)
Pori-Rauma
2-0 (2-1, 5-0)
yleisöä: 325
Pesäkarhut valmistautui tulevaan Porin Halli-SM-lopputurnaukseen harjoitusottelussa Rauman Lukkoa vastaan. Ottelu oli kotijoukkueen ensimmäinen harjoitusottelu ”kotihallissa” Karhuhallissa, ja sen uusittujen valojen alla.
Harjoitusottelun ensimmäinen jakso ei ollut laadullisesti mairittelevinta kummaltakaan joukkueelta. Rauma siirtyi heti ottelun alussa 0-1 johtoon, joka omalta osaltaan lannisti kotijoukkueen suorittamista.
– Ensimmäinen jakso jäi kyllä harmittamaan, koska lyöntiemme laatu oli tasaisesti huonoa. Rauma teki paloja ulkokentällä hyvin, mutta meidän huonojen lyöntien seurauksena. Olimme jotenkin unessa koko jakson ajan, kertasi Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami Österlund ottelun jälkeen.
Pesäkarhut onnistui kuitenkin puristamaan jaksovoiton itselleen Susanne Ojaniemen ja Aino-Kaisa Mantereen lyömillä juoksuilla. Pesäkarhut onnistuikin läpi ottelun pitämään päänsä kylmänä tiukoissakin tilanteissa.
Toisella jaksolla Pesäkarhujen sisäpeli alkoi avautua alun lukosta. Koko ottelun luonne muuttui hetkessä, kun Aino-Kaisa Mantere sai koko hallin kohahtamaan upealla kakkospuolen läpilyönnillään. Halliolosuhteissa kunnarit ovat äärimmäisen harvinaisia, mutta pallo matkasi kenttäalueen ulkopuolelle verkoista avoimesta kulmasta.
– Toisella jaksolla lyönnit alkoivat osumaan paremmin. Meillä oli tässä ottelussa tietyt teemat, ja toisella jaksolla niissä onnistuttiin niin kuin pitikin. Esimerkiksi Mantereen läpilyönti oli niin sanottu ”teemaläpäri”, jossa onnistui lyönnin lisäksi ennen lyöntiä ja syötön aikana tapahtuvat asiat, merkki ja kaaripeli. Mantereen kunnari oli eräänlainen kirsikka kakun päälle!
Pesäkarhujen ottelut jatkuvat Halli-SM-lopputurnauksessa, jossa tavoitteena on kirkastaa viime vuoden hopeamitaleja.
– Täytyy kuitenkin muistaa, että lopputurnauksen pelit ovat meille edelleen harjoitusta tulevaa kautta ajatellen. Tottakai haluamme voittaa, mutta emme voi unohtaa valitsemiamme teemoja niihin peleihin, päättää Österlund.
Halli-SM-lopputurnaus pelataan Porin Karhuhallissa lauantaina 11. maaliskuuta klo 9 alkaen. Otteluita pelataan kolmen tunnin välein klo 9:00, 12:00, 15:00 (pronssiottelu) ja 18:00 (finaali).